Lämminhenkinen perhekoti keskellä luontoa Pieksämäellä

Perhekoti Kotikumpare Oy on lämminhenkinen ja sydämellinen koti keskellä kauneinta Savoa, Pieksämäellä. Perhekoti Kotikumpare on harjoittanut ammatillista perhekotitoimintaa jo vuodesta 2002 lähtien. Tarjoamme perhekeskeisiin ja luontoa kunnioittaviin arvoihin perustuvan kodin viidelle lapselle.


Tutustu meihin, arvoihimme sekä toimintaamme ja ota rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla heräsi kysymyksiä. Vastaamme mielellämme kaikkiin yhteydenottoihin!

Yhteystiedot

Toiminnallinen, sydämellinen koti

Perhekoti Kotikumpareen punainen tiilitalo sijaitsee lähellä Pieksämäen ja Kangasniemen rajaa, Halkokummun kylässä. Halkokumpu on virkeä, mutta rauhallisen tunnelman kylä metsien, peltojen ja järvien värittämässä maalaismaisemassa. Meillä on myös ympärivuotisessa käytössä oleva huvila Niskajärven rannalla 13 kilometrin päässä perhekodista. 


Tarjoamme perhekeskeisiin, toiminnallisiin ja luontoa kunnioittaviin arvoihin perustuvan kodin viidelle lapselle. Olemme ammatillisten perhekotien liiton jäsen. Kotikumpareessa vallitsee yhteisöllinen ja lämminhenkinen ilmapiiri, joka yhdessä ympäröivän luonnonrauhan kanssa muodostaa turvallisen, sydämellisen kodin. Kunnioitamme arjessamme jokaisen perheenjäsenen yksilöllisyyttä ja tuemme jokaista omalla matkallaan. Meillä on tilaa ja lupa olla oma itsensä!

Yhteisöllisyyttä yksilöä kunnioittaen

Perhekoti Kotikumpareen toiminta-ajatuksena on huolehtia siitä, että meille sijoitetut lapset ja nuoret saavat hoidon ja huolenpidon lisäksi heidän kasvuaan tukevat ihmissuhteet. 


Samalla harjoitellaan arjen jokapäiväisiä taitoja ja lapset opettelevat ottamaan vastuuta itsestään ja tekemisistään ikä- ja kypsyystasonsa mukaisesti. Hyviä tapoja opetellaan ja noudatetaan jokapäiväisessä elämässä niin kotona kuin sen ulkopuolellakin.

Toiminnallisuudella ja luonnolla on keskeinen rooli perhekodissamme. Kotikumpareessa touhuillaan paljon yhdessä ja nautitaan luonnon moninaisuudesta sekä perheen kotieläinten seurasta.


Perhekoti Kotikumpareessa jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja omiin ajatuksiin. Ihmisen psyykkistä ja fyysistä koskemattomuutta sekä itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava. Perusturvaan kuuluvat tärkeänä osana rakkaus ja ihmissuhteet. Lapsella on oikeus läheisyyteen, kiintymykseen ja jatkuvuuteen ihmissuhteissaan.

Luonto ja eläimet osana arkea

Luonto, eläimet ja ekologisuus sekä kestävän kehityksen periaatteet ovat Kotikumpareen arkea. Koirien, kissojen ja kanojen muodostamasta kotieläinpihasta sekä puutarhasta huolehtiminen ovat jokaisen perheenjäsenen yhteisiä askareita. Panostamme kotonamme myös kierrättämiseen ja muihin kestävää kehitystä tukeviin jokapäiväisiin tekoihin. Meillä lapset pääsevät tutustumaan luontoon sen upeassa moninaisuudessaan. Harrastamme yhdessä muun muassa metsälenkkejä, sienestystä ja marjastusta, kalastusta ja veneilyä, hiihtoa, luistelua ja erilaisia pelejä.


Kotikumpare on iloisen ilmapiirin ja yhteisen tekemisen perhekoti Pieksämäellä!

Perhekoti Kotikumpare – iloisen ilmapiirin perheyhteisö

Kotikumpare on tarjonnut ammatillista perhehoitoa vuodesta 2002
alkaen, ja perhekotimme imago on muodostunut näiden vuosien saatossa. Yhteistyöverkostoissa yrityskuvaamme on luonnehdittu sanoilla ammattitaitoinen, laadukas, luotettava, joustava, yhteistyökykyinen ja rohkeasti haasteisiin vastaava, lapseen sitoutuva toimiva perheyhteisö.

Olemme ylpeitä ja onnellisia voidessamme tarjota lapsille perhekeskeisen, lämminhenkisen kodin, jossa tarjotaan eväät hyvään tulevaisuuteen ja kestäviin ihmissuhteisiin kodikkaassa perhekodissamme Pieksämäellä.

Vapaat paikat

Perhekodissamme ei ole tällä hetkellä vapaita paikkoja.

Ota yhteyttä Perhekoti Kotikumpareeseen!

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse